Kauhanoja

Kauhanoja on aktiivinen maaseutukylä Loimaalla. Kylässämme toimii 6-luokkainen koulu, eskari ja päiväkoti sekä kyläyhdistyksen järjestämänä vapaa-ajan toimintaa ympäri vuoden. Talviaikana Kauhanojalla pääsee hiihtämään ja luistelemaan. Myös hyppyrimäki ja sen juurella oleva pulkkamäki toimii kyläläisten kokoontumispaikkana. Kesällä idyllinen maaseutu hiekkateineen tarjoaa rauhalliset lenkkeilymahdollisuudet. Myös Loimijokea pitkin voi kesäisin esimerkiksi meloa. Koulun tiloissa oleva kuntoilutila on ahkerassa käytössä ympäri vuoden.

Kauhanojalla viljellään maata ja alueella on myös eläintuotantoa. Loimaan kaupungista Kauhanojalle tultaessa maisemaa komistaa ns. Maamieskoulu eli Ammattiopisto Novidan Hämeentien yksikkö.

Keskellä kylää sijaitsee 1800 -luvulta peräisin oleva Lieskiven Paja, jonka pihapiirissä järjestetään joka kesä perinteiset Pajapäivät, jotka järjestetään yhteistyössä Loimaa-Seuran kanssa.

Talvisin kyläläiset kokoontuvat Kauhanojan-Joenperän Erämiesten metsästysmajalle Metsäkirkkoon, joka järjestetään yhteistyössä erämiesten kanssa. Koulun pihaa komistaa Suomen vanhin kataja, joka on rauhoitettu.

HYPPYRIMÄKI JA PULKKAMÄKI

Hyppyrimäki komeilee Hämeentien varressa ja se on yksi kylämme kokoontumispaikka. Hyppyrimäellä on aikoinaan järjestetty mäkihyppykisoja, mutta nykyään suurin osa saapuu mäelle laskemaan pulkkamäkeä. Pulkkamäkeen rakennettiin talkoovoimin vuonna 2009 Loimaan kaupungin avustusrahoilla grillikatos, jota tekemässä oli joukko kylän miehiä. Grillikatos on vapaassa käytössä ympäri vuoden ja se palvelee ulkoilijoita. Katoksessa on mukava grillata makkaraa ja nauttia eväitä. Auton saa parkkeerattua Hämeentieltä tultaessa oikealle pellolle.

VANHA KATAJA

Koulun pihassa komeilee vanha kataja, joka rauhoitettiin vuonna 1929. Rauhoitusvuonna katajan santotiin olevan ainakin 300 vuotta vanha. Ympärysmitta oli 1997 noin kaksi metriä. Kataja on Suomen suurin, mutta ei kuitenkaan korkein. Ensimmäiset maininnat Katajasta on Ison Vihan ajalta 1700 -luvulta. Suomessa ei ole toista koulua, jonka pihalla seisoisi katajan veroista voimakkaan ja pitkän elämän symbolia. Katajaa ympäröi aita ja lähellä kasvaneet puut on kaadettu.

MANNISTEN HIIHTOLADUT & PINOMÄEN LAAVU

Mannisten latu- ja patikointiverkosto on hyvässä kunnossa ympäri vuoden. Pinomäen kalliolaavu on matkan varrella punaisen ladun ja valaistun ladun risteyskohdan länsipuolella. Laavu on valmistunut EU:n myöntämillä Leader -rahoilla. Laavu on kaikkien ulkoilijoiden käytössä. Mannisten metsälenkiltä on yhdyslatu suolle.

ALPO JAAKOLAN SUOMÖKKI EKSYSSUOLLA

Eksyssuo eli Öksysyo sijaitsee kylän kaakkoiskulmauksessa, jossa on Loimaan, Someron ja Koski TL:n yhteinen rajapyykki. Vuonna 1517 suolle eksyi sisarukset, tyttö ja poika, joita ei löytynyt laajoista etsinnöistä huolimatta. Heidät löydettiin menehtyneenä suomättäältä ja löytöpaikalle pystytettiin risti muistana surullisesta tapahtumasta.

Alpo Jaakola rakensi Eksyssuolle mökin, jonka nykyään omistaa Metsähallitus. Mökki sijaitse kumpareella lähellä ristiä. Kyläyhdistyksellä on käyttöoikeus mökkiin. Mökin pihalla on talvisen Kuutamohiihton levähdyspaikka, jossa paistetaan makkaraa ja nautitaan kuumaa mehua. Suon ympäri kiertää talvisin latu, jonka pituus on 8 km. Ladulle pääsee Tervatuvalta (Kattilasuontie 100) peltoja pitkin kulkevaa latua pitkin, Mannisista ja lyhyintä reittiä Joenperäntieltä (660).

Syyskuisten Jaakola-päivien aikana mökin pihalla käydään kuuntelemassa kirjailija Pirkko Jaakolan kuunnelma Eksyssuon Lapset. Kuunnelma on fiktiivinen, mutta pohjautuu tosipohjaiseen lasten eksymiseen suolle 1500 -luvun alkupuolella. Kuunnelman järjestää Loimaan kuunnelmaseura.

METSÄSTYSMAJA TERVATUPA

Kauhanojan - Joenperän erämiesten viihtyisä metsästysmaja Tervatupa sijaitsee Joenperän idyllisissä metsämaisemissa. Tervatupa on vuokrattavissa erilaisiin tilaisuuksiin tai vaikka perheiden, yritysten tai yhteisöjen illanviettoon. Metsästysmaja tarjoaa mahtavan mahdollisuuden edulliseen ja erilaiseen mökkeilyyn!

Vuokra pääsääntöisesti 100 € / vrk.

Tiedustelut:

Mikko Tiainen

puh. 050 511 3528

mikkotiainen77@gmail.com

LIESKIVEN PAJAMUSEO

Kylämme läpi kulkee Vanha Hämeentie, jonka varrelta löytyy 1800-luvulta peräisin oleva Lieskiven pajamuseo. Pajan ovet avautuvat aina kerran kesällä, kun kyläyhdistyksemme ja Loimaan Seura järjestävät heinäkuussa Pajapäivät. Tämä on oiva tapa tulla tutustumaan kyläämme ja kyläisiin, sillä tapahtuma kerää paikalle kyläläisiä vauvasta vaariin. Yksi tapahtuman upeimmista kokemuksista on Pajasta kuuluva sepän taonta.


UIMARANTA

Kauhanojan uimaranta sijaitsee Katinhännäntiellä Loimijoen sillan pielessä. Uimarannalla on hiekkaranta, laituri ja puucee. Kirkkovenesoudun välipysähdys on uimarannalla.

KUNTOILUTILA

Kyläalueen kehittämishanke rakensi Leader -rahoituksella kuntoilutilan koulun alakertaan ja se on kaikkien kyläläisten käytössä. Tila on otettu käyttöön vuonna 2006 ja se on edelleen ahkerassa käytössä.

KOULUN LEIKKIKENTTÄ

Kauhanojan koulun pihasta löytyy mukava leikkipaikka, joka on kylän lasten käytössä. Talviaikaan koulun pihalla on talkoovoimin ylläpidetty luistelujää.

PETÄJOEN PAVILJONKI

Petäjoella toimii Petäjoen Pienviljelijäyhdistys ry. Se perustettiin helmikuussa 1920, ja yhdistyksen puuhamiehet ja -naiset rakensivat 1952 oman talon, jossa järjestettiin kokousten lisäksi laajalti tunnettuja tanssitilaisuuksia.


PVY:n Leader-hankerahoituksen turvin Petäjoen tanssipaviljonki kunnostettiin 2000-luvun alussa. Uudistetussa paviljongissa on 250 neliön suuruinen suorakaiteen muotoinen (tanssi)lattia, n. 50 m² kokoustila, 50 m² ulkolava, 21 m² terassi sekä ajanmukaiset kahvio- ja WC-tilat. Tilaisuuksia voi järjestää luvan mukaisesti 570 hengelle.

Petäjoentie 239
(Alhonkedontie 661)

32200 LOIMAA