Lieskiven paja sijaitsee Vanhan Hämeentien ja Katinhännäntien risteyksessä.
Lieskiven pajassa taidettiin takoa jo silloin, kun koulua tehtiin. Mäellään se seisoo vankaana tänäänkin, mutta museona. Heinäkuun toisena sunnuntaina se houkuttelee entisiä ja nykyisiä asukkaita satamäärin pajapäivän viettoon. Paja on ammoisista ajoista lähtien ollut kylän elämän keskuspaikkoja ja kyläläisille tavattoman tärkeä. Lieskiven paja on ollut ja on edelleen Kauhanojan kulmakunnan keskus. Pajassa on kalkuteltu ainakin viisi miespolvea.
Ahjo hehkuu, kalke kuuluu, hanurit ja viulut soi, kansa viihtyy!
Vuonna 1978 kuoli Kalle Lieskivi (s. 1890), pajan viimeinen varsinainen seppä. Hänen lapsensa Anna Eskola, Gunnar ja Markus Lieskivi päättivät lahjoittaa pajan Loimaa-Seuralle. Näin pelastui entisajan ammattitaidosta kertova kohde tuleville loimaalaisille. Paljon korvaamatonta olisi hävinnyt ikiajoiksi pajan mukana. Lieskiven sisarukset tekivät korvaamattoman kulttuuriteon.
Sepän työkalut lahjoitettiin pajan mukana. Niistä suurin osa on Kalle Lieskiven tekemiä, käteviä ja kauniita esineitä. Paja seisoo Heikki Perhon maalla - nykyisin omistaja on Teemu Perho - ja kun Heikiltä kysyttiin, onko hänellä mitään sitä vastaan, että se edelleen sijaitsee vanhalla paikallaan, hän pilke silmäkulmassa sanoi: "Kaipa Loimaa-Seura sitten tekee taksvärkkiä taloon!"
Pajan esineistö luetteloitiin ja kirjattiin. Lieskiven veljekset olivat työssä apuna. Paja työkaluineen oli heille tuttu ja he tiesivät pihtien ja vasaroiden nimet sekä mitä niillä kullakin tehtiin. Gunnar Lieskivi sanoi: "Ennen arvostettiin tekijää, nykyisin työkaluja. Ennen hyvä mies sai huonoillakin työkaluilla paljon aikaan."
Esineet myös puhdistettiin ja siveltiin pellavaöljyllä ruostumisen estämiseksi. Sitten paja oli valmis vastaanottamaan museovieraita. Vakituista aukioloaikaa ei kuitenkaan järjestetty, vaan pajaan pääsi tilauksesta. Ammattikoulun ja maatalousoppilaitoksen oppilaat siellä kävivät keväisin ja joitakin peruskoululuokkia samoin. Loimaalle oli saatu uusi museo.
Pajan tiilikatto vaati muutaman uuden tiilen, savupiippu oli murentunut, toisesta ikkunasta puuttui ruutuja ja vähän muutakin korjattavaa löytyi. Ne talkoiltiin kuntoon.
Seuraavaksi oli vuorossa pajan maalaus. Maatalousoppilaitoksen oppilaat keittivät punamultamaalin Toivo Marjamäen ohjeiden mukaan ja sitten sutit heiluivat. Pajasta tuli kaunis valkoisine ikkunapielineen ja mustine ovineen. Ensimmäiset pajapäivät vietettiin pajamäellä vuonna 1986 Loimaa-Seuran ja Kauhanojan kyläyhdistyksen järjestämänä. Riitta Jumppanen, Pajasanomat 2/ 1997
Lieskiven pajalla Saviseudun joulu N:o 7, 1995, Merja Isotalo: Loimaan kulttuurikohteiden kartoitus ja tutkimus, kopiomoniste 1980
Lieskiven paja Katinhännän risteyksessä Kauhanojalla on seisonut
nykyisellä paikallaan muistitiedon mukaan ainakin 130 vuotta. Pajan
viimeinen varsinainen seppämestari Kalle Lieskivi muisteli, että hänen
isoisänsä Matti Lindström tuli kyläläisten rakentamaan pajaan sepäksi
vuonna 1852 Forssasta. Matti Lindström oli yksi kuudesta
seppäveljeksestä ja hänen jälkeensä Lieskiven pajalla oli seppänä
puolestaan hänen poikansa Kalle Lindström. Seppäsuku ei suinkaan
loppunut tähän, vaan seuraava seppä oli mainittu Kalle Lieskivi,
vuoteen 1935 saakka Lindström, edellisen Kallen poika. Jonkin aikaa
pajassa työskentelivät myös Kalle Lieskiven pojat, Markus ja Gunnar
Lieskivi, jotka myöhemmin siirtyivät sitten Fiskarsin palvelukseen.
Pajamäki eli Sepänmäki oli 1800-luvun puolimaissa asuttu, siinä oli
neljä tai viisi mökkiä. Mökeissä asui muitakin käsityöläisiä kuin
seppä, mm. suutari ja tien toisella puolella, jota ei tosin laskettu
kuuluvaksi varsinaiseen Sepänmäkeen, kraatari ja kuppari. Sepänmäessä
toimi vuosisadan vaiheen tienoilla myös Sakkisen meijeri ja Katinhännän
tien laidassa oli aikoinaan tuulimylly. Mäkeä on sanottu myös
Salpietarimäeksi, mutta tarkkoja tietoja nimen alkuperästä ei ole.
Nykyinen pajarakennus on ilmeisesti rakennettu 1800-luvun puolimaissa ja
todennäköisesti paikkakuntalaisten toimesta. Se oli kuitenkin
aikaisemmin toisen mallinen, pitempi ja katonharja oli toisinpäin.
Ikkunat on tehty myöhemmin vähitellen, suurin ikkuna on uusin. Paja on
ollut punamullattu, nurkat ja ikkunanpielet valkoiset ja ovet mustat.
Maalaus on uusittu kesällä 1980, jolloin korjattiin myös kattoa,
palkeet pantiin paikalleen ja rikkoutunut ikkuna korjattiin.
Vuonna 1979 pajalla pidettiin huutokauppa, josta osan esineistä osti
Loimaa-Seura, joka oli mm. puuputken kairausvälineet saanut
lahjoituksena museolle jo aikaisemmin Lieskiven sisaruksilta.
Loimaa-Seuran esityksen mukaan lahjoittivat sisarukset koko pajan
museotarkoituksiin seuralle ja tontin omistaja Heikki Perho lupasi,
että paja saa edelleen olla tontillaan kuten tähänkin saakka.
Pajan esineistö on hyvin runsas ja edustava. Em. puuputken
kairausvälineiden lisäksi siellä ovat hevosen kengitystyökalut,
kärrynpyörien vannehtimisvälineet, ruuvien ja pulttien tekoon
tarvittavat välineet, erilaisia pihtejä, vasaroita, paloruisku,
kaasukeitin, konevasara, pora jne.
Profiili