Kauhanojan kylä -maaseutua parhaimmillaan

KYLÄALUEEN KEHITTÄMISHANKE  1.7.2003-30.6.2006

Kauhanojan kyläyhdistys ry sai Leader+ EU-hankerahoitusta Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry:n kautta.  Hanke kesti 1.7.2003-30.6.2006.

Leader+ on yksi EU:n rakennerahastoista rahoitetuista neljästä aloitteesta. Sen tavoitteena on auttaa maaseudun toimijoita tarkastelemaan oman alueensa pitkän aikavälin mahdollisuuksia.

Leader+ edistää yhdennettyjen, laadukkaiden ja omaperäisten kestävän kehityksen strategioiden toteuttamista erityisesti kumppanuuksien ja kokemustenvaihtoverkkojen avulla.

Ohjelmakauden 2000-2006 rahoitus on yhteensä 5 046,5 miljoonaa euroa, josta 2 105,1 miljoonaa euroa on peräisin EMOTR:n tukiosastosta ja jäljelle jäävä rahoitusosuus julkisista ja yksityisistä lähteistä.  Leader+

Hankkeessa on monta pienempää osiota.  Talkootyöt ovat osa hankerahoitusta, jota ilman hanke ei toteudu.  Vapaaehtoisesti tehdyille töille lasketaan tuntipalkat ja näin katetaan omarahoitusosuutta.

 

Hankesanomat 6 / 2005 - pajasan0505hankesan05062.pdf
Hankesanomat 1 / 2006 - hankesan06012.pdf 

KEHITTÄMISOSIO

Kylätoimisto  Tilat on vuokrattu ja kunnostettu sekä tietokoneet ostettu. Toimsto on avoinna keskiviikkoisin kello 18-20 sekä tiistaisin ja keskiviikkoisin päivällä. Toimiston puhelinnumero 7683241.

Hankevetäjä  hankevetäjä ja hanketyöntekijä on palkattu. Heidän yhteenlaskettu työaikansa on enintään 20 tuntia viikossa.

Kotisivut  Sira-päivitysohjelma on ostettu kotisivujen tekemistä varten. Kotisivujen sisältöä voidaan helposti muokata ja vaihtaa kyläläisten antamien ideoiden mukaan. Näin sivut pysyvät ajankohtaisina.

Kyläkysely  Otantana noin 100 taloudelta.

Palvelut kylille  Toimintapäiviä on järjestetty kolme, joissa mukana eri ammattialojen palveluntarjoajia, yhteensä noin 40. Kävijöitä noin 300.

INVESTOINTIOSIO

Kuntosali  Kauhanojan koulun alakerrassa 2.2.2006 alkaen

Tenniskenttä  Tolpat on asennettu, kenttä harjattu ja aitaverkkojen asennus kesken.

Hyppyrimäki  Rosterilatujen teko ja asennus sekä maisemointia.

Laavu, reittimerkit ja latukartta  Pinomäen kalliolaavu on rakennettu Mannisten latuverkoston varrelle. Latureitistö on merkitty ja kartta tehty. Maasto on sopivaa myös kesäaikana patikoitavaksi ja laavulla voi paistaa makkaraa halutessaan.

Ilmoitustaulut  Ilmoitustauluja on tehty ja sijoitettu Kauhanojan koululle ja Maatalousoppilaitoksen jätekeräyspisteen yhteyteen.

Pysäkkikatokset  Tavoitteena on hankkia 12 pysäkille samanlaiset katokset. Tielaitokselta on pyydetty lupa katosten pystyttämiseen 213-tien varteen.          Tarjouksia katoksista pyydetään kolmelta valmistajalta EU-säännösten mukaisesti. Tavoitteena on, että katokset ovat paikallaan vuoden 2005 aikana.                             Katosten pystytys ja pohjatyöt tehdään talkoilla. Hoito ja kunnossapito kuuluu kyläläisille.

 

 

 

 

 

 

 KEHITTÄMISOSIO  INVESTOINTIOSIO

 Kylätoimisto
Tilat on kunnostettu ja vuokrattu sekä
tietokoneet ostettu.
Toimisto on avoinna keskiviikkoisin klo 18-20 sekä tiistaisin ja keskiviikkoisin päivällä. Toimiston puh.n:o 7683 241.

Kuntosali
Kauhanojan koulun alakerrassa 2.2.2006 alkaen

Hankevetäjä
Hankevetäjä ja hanketyöntekijät on palkattu.  Heidän yhteenlaskettu työaikansa on enintään 20 tuntia viikossa.

Ajankohtaista hanketiedotusta Pajasanomissa

Tenniskenttä
Tolpat on asennettu, kenttä
harjattu ja aitaverkkojen
asennus kesken.

Hyppyrimäki
Rosterilatujen teko ja asennus sekä maisemointia

 

 

Kotisivut
Sira-päivitysohjelma on ostettu kotisivujen tekemistä varten.
Kotisivujen sisältöä voidaan helposti muokata ja vaihtaa kyläläisten antamien ideoiden mukaan.  Näin sivut pysyvät ajankohtaisina.

 Laavu, reittimerkit ja latukartta
Pinomäen kalliolaavu on rakennettu Mannisten latuverkoston varrelle. Latureitistö on merkitty ja kartta tehty. Maasto on sopivaa myös kesä-aikana patikoitavaksi ja laavulla voi paistaa makkaraa halutessaan.

 

Kyläkysely
Otantana noin 100 taloudelta

 Ilmoitustaulut
Ilmoitustauluja on tehty ja sijoitettu Kauhanojan koululle, Maatalousoppilaitoksen jätekeräyspisteen läheisyyteen ja Petäjoen Paviljongin yhteyteen. 

Palvelut kylille
Tomintapäiviä järjestetty kolme, joissa mukana eri ammattialojen palveluntarjoajia, yhteensä noin 40. Kävijöitä noin 300.

 

 

 

 

Pysäkkikatokset
Tavoitteena hankkia 12 pysäkille samanlaiset katokset.
Tielaitokselta pyydetty lupa katosten pystyttämiseen 213-tien varteen.
Tarjouksia katoksista pyydetään kolmelta valmistajalta EU-sääntöjen mukaisesti.  Tavoitteena on, että katokset ovat paikallaan vuoden 2005 aikana.
Katosten pystytys ja pohjatyöt tehdään talkoilla. Hoito ja kunnossapito kuuluu kyläläisille.

 

Kommentit(0)