Suomalaiseen maisemaan kuuluu metsää ja järviä, merta ja merenrantaa; on mäkeä ja harjua, on alavaa lakeutta ja keskelle metsää raivattua peltoa; on tunturia ja kaupunkia, on maisemaa, jota rajaavat tiet ja joet. Maiseman moni-ilmeisyys korostuu niistä erikoispiirteistä, joita ihminen on maisemassa eläessään aiheuttanut. Ihminen on luonut kulttuurimaiseman raivaamalla, rakentamalla, viljelemällä ja kasvattamalla. Loimaalainen ja kauhanojalainen maisema on kulttuurimaisema: peltoa ja latoja.
Suomalainen talonpoika on rakentanut asuinhuoneensa, suojat eläimilleen ja varastotilat tarvikkeilleen niistä rakennusaineista, jotka ovat parhaiten hänen ulottuvillaan olleet ja joita hän on omin voimin pystynyt työstämään. Tämä rakennusaine on ollut puu.
Lato - heinien koti. Ennen niissä oli siisti pärekatto ja seinät hyvässä iskussa. Ne olivat tuiki tarpeellisia, jos aikoi ruokkia lehmät myös talvella. Latoja oli monta, ja niillä jokaisella oli oma nimensä. Niittylato, alapellon lato, yläpellon lato, Jussin lato ja mitä kaikkea. Yhdellä ladolla ei tullut toimeen kuin yksilehmäinen. Nyt ajavat saman asian nuo valkoiset pallukat peltojen reunoilla rivissä. Onhan se tehokasta, sitä ei voi kiistää.
Mutta ennen. Latoon ajettiin seipäiltä kuivaa heinää. Ladossa se kuivui lisää. Kaikki maaseudulla kasvaneet muistavat, millaista oli sovitella hangolla heiniä latoon, kun jo lähestyttiin kattoa. Muistavat, kun varomattomasti kohottautui ja pärekaton läpäissyt naula yritti läpäistä myös päälaen. Kattonaulojahan ei kotkattu sivuun. Naulat törröttivät alaspäin valmiina iskemään.
Sitten tulivat peltikatot - jotka ovat pelastaneet satoja latoja - ja entistä tomerammat naulat. Oppihan sitten kumartelemaan erilaisia suuren maailman nauloja.
Se vasta oli lystiä, kun kevättalvesta haettiin viimeisiä heiniä. Niitä varsinkin, jotka olivat olleet huikan kosteita jo latoon tuotaessa. Mikä homeinen pöly! Ja korjuuaikaan, hiki ja heinän pöly olivat oiva yhdistelmä paljaalla iholla, paidan alla selässä. Joka puolella kehoa. Silmissä, nenässä.
Suomalaiseen ja kauhanojalaiseen levolliseen maalaismaisemaan nuo punaiset ja harmaat rakennukset istuvat niin tavattoman hyvin. Niiden suhteissa toisiinsa ja sijoittamisessa maisemaan voidaan nähdä yhtäläisyyttä jopa helleenien rakennustaiteeseen. Peltomaisemissa latoineen ja muine rakennuksineen on sellainen kulttuurikokonaisuus, jolla on ainutlaatuinen kansallinen arvonsa. Ja kun rakennukset ovat aktiivisessa käytössä, maisema elää ja kehittyy ja säilyy.
Lato,2006, Esa Kero, Juha Taskinen, Risto Kautiainen, Teemu Tuovinen
Talonpoikaistalot, 1997, Markus Leppo
Profiili